Ihmisiä on jo kahdeksan miljardia
YK:n väestölaskuri kertoo, että meitä on kahdeksan miljardin raja ylitetään 15. marraskuuta.
View ArticleMissä tieto säilyy pisimpään?
Kiteisiin kirjoitettua dataa voi lukea vielä miljardien vuosien päästä.
View ArticleVanhimmat elämän merkit löytyivät Australiasta
Elämästä kertovat tutkijoiden mukaan tietyt kivimuodostumat.
View ArticleMiten saippua keksittiin?
Rasvamolekyylit tarttuvat epäpuhtauksiin, jotka vesi vie mennessään.
View ArticleViikon gallup: Huolestuttaako oma unohtelu?
Emme tiedä vielä, miksi ja millä perusteella unohdamme jotkin muistot.
View ArticleNaisnukke kolaritestiin
Ruotsissa kolarinukella on pian naisen pituus, paino, luusto, lantio ja joustava selkäranka.
View ArticleArtemis aloitti matkansa kohti Kuuta
Kuuraketin lähtö ehti lykkääntyä kolmesti syksyn aikana ennen kuin se pääsi matkaan.
View ArticleArtemiksen miehistömoduuli kiertää nyt Kuuta
Lento valmistelee jo seuraavaa matkaa kiertolaiselle.
View ArticleÄlykäs lämpöjärjestelmä pienentää kotien energiankulutusta
Parhaimmillaan järjestelmä säästi sähköä 30 prosenttia talvikuukausien aikana.
View ArticleIlmansaasteet tappavat Euroopassa yli 200 000 vuosittain
Suurin hiukkasten lähde on lämmitys.
View ArticleTiede Luonnon lukijakilpailu 8/2022 Äänestä täällä
Kerro, mikä oli mielestäsi tämän lehden kärkiuutinen ja mikä kiinnostavin juttu. Voita hyvä tietokirja.
View ArticleSärkeekö tikan päätä?
Ihminen yrittää ottaa linnusta oppia aivojen suojaamisessa. Kyse taitaa olla markkinointikikasta, ei tieteestä.
View ArticleRipusta tintille talvipesä
Moni pikkulintu yöpyy talvisin pöntössä ja säästää henkiriepunsa.
View ArticleKvetta- ja rontogrammat tulivat käyttöön
Uudet määriä tarkoittavat etuliitteet kuvaavat hyvin suurta tai hyvin pientä.
View ArticleNeandertalinihmiset olivat kelpo kokkeja
Ruuan valmistus ei ollut vain kypsentämistä, vaan ilmeisesti myös makua parannettiin.
View ArticleKannabis ei näytä tehoavan kipuun
Media uutisoi kannabistutkimuksista menestyksinä, vaikka tulokset olisivat vaatimattomia, tutkijat huomauttavat.
View ArticleÄlylaitteiden hyötyjä koulutuksessa liioitellaan
Suomalaistutkijan mukaan niin sanottu positiivisuusvinouma vaivaa tutkimuksia, jotka käsittelevät teknologian käyttöä koulutuksessa.
View ArticleVerkkopalvelu uudistuu
Tiede-lehden ja Tiede Luonto -lehden verkkosivut siirtyvät hs.fi-palveluun.
View ArticleTutkijat avasivat kaksi miljoonaa vuotta vanhaa dna:ta
Maailman vanhin dna paljasti, että Pohjois-Grönlannin viheriöillä eli norsun sukulaisia.
View Article