Unto kuulee ääniä
Revontulien loisteessa kannattaa pitää myös korvansa auki, opastaa akustiikan tutkija.
View ArticleAivot rakastavat seuraa
Aivomme peilaavat salamannopeasti muiden aikeita ja tunteita. Sosiaalisuus on niiden oletustila.
View ArticleUusi koti kuuhun
Maapallon raaka-ainevarat hupenevat, ja ilmaston lämpeneminen uhkaa pilata elinolot. Paluu Kuuhun alkaa näyttää todennäköiseltä.
View ArticleNe ääntelevät sittenkin
Aalto-yliopistossa työskentelee mies, joka sylettää fyysikoita. Hän väittää jotain, mikä ei tieteen nykykäsityksen mukaan ole mahdollista.
View ArticleKuuhun voi perustaa siirtokunnan
Se saattaisi olla myös taloudellisesti järkevä kaivoskohde.
View ArticleAutoilun alamäki alkoi
Ajetut kilometrit ovat vähentyneet jo vuosia useissa länsimaissa. Suomi seuraa perässä.
View ArticleSpintroniikan kehittäjälle Millennium-palkinto
Stuart Parkinin keksinnöt mullistivat tallennustekniikan.
View ArticleKeksinnöstä nobeliin kestää aina vain kauemmin
Tavallinen odotusaika on usein jo yli 20 vuotta.
View ArticleMalmiryntäys etenee merenpohjiin
Valtamerten syvyyksistä löytyy rikkaampia esiintymiä kuin kuivalta maalta.
View ArticleEvoluutio tuottaa joskus sutta ja sekundaa
Siksi nielty lipsahtaa väärään kurkkuun, siitepöly allergisoi ja ruoka sairastuttaa.
View ArticleViljeltyjä vaginoita istutettiin ihmisiin
Synnynnäinen emättimen puutos korjattiin onnistuneesti.
View ArticleMissä EU, siellä lika
Direktiivi olettaa, että 20 asteessa pyykistä tulee puhdasta. Voi käydä päinvastoin.
View ArticleValaisevat yöpilvet levinneet etelämmäksi
Se saattaa olla taas uusi merkki ilmastonmuutoksesta.
View ArticleMiksi ihminen peittää suunsa järkyttyessään tai hämmästyessään?
Ei ole sosiaalisesti sopivaa olla suu auki.
View ArticleMarsin ilmakehä oli liian ohut lämmetäkseen
Juokseva vesi oli mahdollista vain poikkeusaikoina.
View ArticleAlhainen verensokeri vie maltin parisuhteessa
Nälästä aggressiivisena ei kannata alkaa puida suhdetta, tutkijat neuvovat.
View ArticleTarttuva syöpä on omituinen loinen
Koirien sukupuolitse tarttuva syöpä on alkanut elää omaa elämäänsä.
View ArticleLapin yöperhoset paljastivat piilevän ilmastovaikutuksen
Ilmastonmuutoksen haitoista osa peittyy muiden ympäristötekijöiden alle.
View Article